Autoa korjatessa tulee väistämättä eteen työt sähkojohtojen kanssa. Joku johto voi hankautua rikki ja viallisen osuuden joutuu korjaamaan, liitin voi ruostua pilalle, lisävarusteisiin liittyy usein sähkötöitä.. Sama peräkärryjen ja pienkoneiden kanssa. Käydään läpi askel askeleelta ohjeet hyvien liitosten tekemiseen. Sivulla käsitellään perinteiset Abiko-liittimet ja juottaminen sekä vesitiiviistä liittimistä Deutsch- ja AMP Superseal-liittimet.
Alkuun esitellään yleiset tarvittavat työkalut sekä käydään läpi Abiko-liittimet.

Vähimmillään tarvitaan kuvan kaltaiset kuorinta-/puristuspihdit ja sarja puristusliittimiä. Nämä on hyvä pitää mukana myös auton työkalupakissa. Liittimistä (ja pihdeistä) käytetään usein tunnetun tuotemerkin mukaisesti nimitystä ”Abiko-liittimet”.


Lisäksi olisi hyvä olla johtoa ja kutistesukkaa, mielellään vielä liimallista kutistesukkaa. Ja luotettavampien liitosten tekoon ja myös muun korjailun varalle juotoskolvi

Liittimimiä on hyvin monenmoisia ja jokaiseen kohteeseen löytyy varmasti oikeanlainen. Marketeissakin myytävät liitinsarjat edustavat yleisintä mallia ja kokoa. Huomaa, että varsinkin lattaliittimiä (kuvassa vasemmalla kaksi ensimmäistä, naaras ja uros) on eri levyisiä, esim. kaiuttimissa on usein kapeampaa mallia. Kuvassa ylärivissä esimerkkinä muutama erilainen liitin, keskellä kutistemuovilla varustettu puristettava jatkoliitin ja alimmaisena kuumentamalla asennettava kutistesukka-jatkoliitin, jossa on tina valmiina. Kyseisen liittimen asennusohjeet myös sivun lopussa. Kuvasta puuttuu johdon haaroittamiseen tarkoitettu rosvoliitin (löytyy googlettamalla), mutta sellaista ei voi suositella ajoneuvokäyttöön, ainakaan mihinkään missä on mahdollisuus liitoskohdan kastumiselle.

Johdinkoko, jolle liitin on tarkoitettu, ilmaistaan muovieristeen värillä. Ei johdon ulkohalkaisija, vaan sisällä olevan metallijohtimen poikkileikkaus-pinta-ala seuraavasti:
PUNAINEN 0,5-1,5 mm2
SININEN 1,5-2,5 mm2
KELTAINEN 4-6 mm2
Punaisella ja sinisellä pärjää autossa hyvin pitkälle. On tärkää käyttää juuri oikean kokoista liitintä. Vaikkakaan johdinkoko ei pääsääntöisesti vaikuta itse liittimen kokoon, niin kuva havainnollistaa hyvin liittimen kokojärjestystä. Ja samalla yhtä ongelmaa juuri kyseisen rengasliittimen kanssa, joissa usein tuon ruuvinreiän halkaisija kasvaa koon mukaisesti – autoissa yleiset punainen ja sininen eivät yleensä sovi minkään ruuvin alle. Keltainen sopisi, mutta sitä ei voi käyttä ohuiden johtimien kanssa. Onneksi löytyy myös kyseisiä liittimiä, joissa tuo reikä on isompi.

Liittimiä on käytännössä neljää eri mallia mallia. Kuvassa vasemmalta lukien eristämätön, eristetty (eli käytännössä puoliksi eristetty), kokonaan eristetty ja viimeisenä kutistesukalla varustettu. Eristämättömillä ei autossa tee juuri mitään, käytä niiden sijaan kokonaan tai puoliksi eristettyjä. Kutistesukalla varustetuissa eriste on kutistesukkaa ja jatkuu molemmista päistä liittimen yli. Puristamisen jälkeen eriste kutistetaan kuumentamalla. Näitä mainostetaan vesitiiviinä, mutta käytännössä ne eivät sitä ole. Vesi kulkeutuu kyllä ajan mittaan kutistesukan alle. Mutta joka tapauksessa johtoon tuleva liitin/liitos tulee tarvittaessa suojata vielä kutistesukalla tai sähköteipillä oikosulkujen estämiseksi. Käytä ainoastaan oikeaa sähköteippiä, ei maalarinteippiä tai muita vastaavia. Vesitiiviit liitokset ovat oma lukunsa ja niistä lisää myöhemmin.

Johtojen kuorimiseen on tarjolla monenmoisia välineitä. Monet käyttävät sivuleikkureita ja itsekin sorrun siihen välillä. Se ei ole kuitenkaan suositeltavaa, koska osa johtimen säikestä katkeaa helposti. Parempi käyttää varta vasten työhän tarkoitettuja välineitä. Abiko-liittimissä on kuorintakolot eri paksuisille johtimille. Näiden vedettävien kuorintatyökalujen kanssa on vain se ongelma, että ne vaativat molempia käsiä. Toisella pidetään johdosta kiinni ja toisella vedetään ja ahtaassa paikassa se voi olla hankalaa. Kuorinta vaatii jonkin verran voimaa ja siinä on loukkaantumisen riski kun käsi heilahtaa eristeen irrotessa. Paras valinta on kuvassa vasemmalla ylhäällä oleva yhden käden automaattinen kuorintatyökalu.

Liittimien puristamiseen on käytännössä vain kaksi erilaista työkalua. Kuvassa ylempänä olevat puristuspihdit ovat sen verran edullisia, että älä yritä tehdä työtä millään muulla tavalla. Puristuspihdeissä on kuitenkin eroja, halvimmista voi puuttua mm. nuo kahvan juuressa olevat ohjurit, jolloin kuoriminenkin vaikeutuu kun terät eivät pysy linjassa. Varmempi valinta on ”automaattiset” puristuspihdit, jotka avautuvat vasta kun niitä on puristettu tarpeeksi. Niissäkin on luonnollisesti eroja, eivätkä kaikki välttämättä toimi juuri jonkun tietyn liitinmallin kanssa täydellisesti.

Yksi asia, josta näyttää Youtubesta löytyvien videoiden perusteella olevan erilaisia käytäntöjä. Eli pihtien leuat ovat erilaiset eri puolilla – miten päin liitin asetellaan? Toki pihdeissäkin voi olla eroja, mutta jostain löysin tähän kuitenkin perustellut ohjeet. Kuva kertoo kaiken, eli toiselta puolelta leuat ovat tasaisen kaarevat ja puristuvat tiukemmin kiinni, toisella puolella jää enemmän rakoa ja lisäksi leuoissa on tuollainen ”lisäkuoppa”. Liitin tulisi asettaa kuvan mukaisesti, johdon puoli avarammalle puolelle. Jos jollain on vastakkainen näkemys asiasta, niin ei muuta kuin palautetta tulemaan perustelujen kanssa.
Sitten itse asiaan, eli
Puristusliitoksen teko (Abiko)

Johdon päästä kuoritaan n. sentin verran, mutta määrä riippuu liittimestä. Katso alempaa sopiva pituus.

Kierrä säikeet sormilla niin että pujottaminen liittimeen on helpompaa, eikä joku säie jää vahingossa ulkopuolelle

Johtoa on kuorittu sopivasti, kun säikeet tulevat vähän näkyviin. Kuvassa on kutakuinkin sopiva määrä. Voit joko pujottaa liittimen johtoon ja puristaa tai asettaa liittimen kevyesti pihteihin paikalleen, sen jälkeen johdon paikalleen ja puristaa.

Purista liitin joko automaattisilla pihdeillä…

Valmis! Puristusjälki automaattipihtien jälkeen. Varmista liitoksen pitävyys silmämääräisesti ja vetämällä johdosta

Tai ”perusmallisilla pihdeillä”. Näillä tulee puristaa ensin metalliosuuden kohdalta ja lopuksi pelkän muoviosuuden kohdalta. Näin johdolle muodostuu jonkinlainen vedonpoisto, jolloin mahdollinen liike ei kohdistu johdon kuoritulle osuudelle. Varmista tässäkin tapauksessa liitoksen pitävyys silmämääräisesti ja vetämällä johdosta. Huomaa, että puristus tehdään aina kuvan osoittamilla tavoilla, niin että puristusjäljet ovat liittimen ylä- ja alapuolella.

Ja näistähän syntyi avattavissa oleva jatkoliitos. 🙂 Liitos tulee kuitenkin suojata kutistesukalla tai sähköteipillä, jos on mahdollisuus että se voi osua johonkin.
Jos jokin johto on katkenut tai muuten tarvitse tehdä jatkos tai jatkos tulee kosteudelle altistuvaan paikkaan, niin se on paras tehdä juottamalla. Eli..
Johdon jatkaminen juottamalla

Kuori johtojen päistä reilut 15 mm (riippuu hieman mm. johtimen paksuudesta). Älä kierrä säikeitä kuten puristusliitintä asennettaessa, niin ne asettuvat paremmin


Aseta johdot kuvan tavalla ristikkäin ja kierrä sormin säikeet toistensa ympäri eri suuntiin kiertäen. Näin jatkokohdasta saadaan sopivan ohut.

Joissain ahtaammissa paikoissa voi olla vaikeaa tehdä yllä kuvatun kaltaista jatkosta. Silloin voi kiertää säikeet niin että ne pysyvät paremmin kasassa, muotoilla kumpaankin päähän koukun, asettaa ne paikalleen ja puristaa kuvan tavalla kasaan. Liitoskohdasta tulee näin paksumpi, eikä se välttämättä mahdu menemään vaikka jostain läpivientikohdasta. Kieputustapoja on monia muitakin, mutta näillä kahdella pärjää pitkälle.

Seuraavaksi liitoskohta juotetaan huolella

Sähköisesti valmis jatkoliitos. Se vaatii kuitenkin suojauksen oikosulkujen ja autossa monessa kohti lisäksi veden varalta. Eli pujota tarvittaessa jo ennen johtojen kuorimista sopiva pätkä kutistesukkaa valmiiksi johdon päälle.

Kuumenna kutistesukkaa niin, että se kutistuu ja muodostaa tiiviin suojan. Kuumailmapuhallin on virallinen väline työtä varten, mutta kuumennus onnistuu auttavasti myös kolvin kärjellä tai jossain paikassa sytkärilläkin

Valmis vedenkestävä jatkokohta johtimessa. Tässä on käytetty liimallista kutistesukkaa, joka on hieman tavallista paksumpaa. Huomaa päistä pursuava liima, joka tekee tiiveyden. Tavallisella kutistesukalla tai sähköteipillä ei saa suojattua liitoskohtaa vedenkestävästi
Kutistejatko tinalla

Tinan sisältävä kutistejatkoliitin on kätevä apu johtoliitoksiin. Tällaisia liittimiä voi olla jokunen pakissa mukana, jolloin kenttäolosuhteissakin saa tehtyä täysin valmiin ja vedenkestävän jatkoliitoksen. Ensin pujotetaan liitin johtoon valmiiksi ja valmistellaan johdot edellä kuvatulla tavalla.

Jatkoliitin asetellaan niin, että tinarenkaat ovat keskellä liitoskohtaa. Kuumennetaan edellä kuvatulla tavalla, mieluiten kuumailmapuhaltimella. Tämä liitinmalli vaati melko paljon kuumennusta, että tina sulaa hyvin ja liitoksesta tulee kunnollinen

Valmis jatkoskohta. Tina on sulanut hyvin ja samoin johtimien eristeen kohdalla olevat tiiviste/liimarenkulat.
Deutsch-liittimet

Autoissa on paljon joko Deutsch-liittimiä tai vastaavan tyylisiä autonvalmistajien omia liittimiä. Deutsch-liittimen lisäksi toinen yleinen tarvikkeena myytävä liitin on ”musta-kelta-punainen” AMP Superseal-liitin (näistä on oma osuutensa sivun lopussa). Yhteistä näille liittimille on, että ne ovat vedenkestäviä, luotettavia ja melko helposti purettavissa muutoksia tehdessä, halutessaan liittimen voi vaihtaa vaikka 2-napaisesta 4-napaiseksi ilman että puristuliitoksia tarvitsee tehdä uudestaan. Jos ei muualla, niin ainakin lisävalojen kytkennässä näitä liittimiä käytetään ja on hyvä käyttää – liitin on helppo avata vaikkapa puskurin irrotuksen yhteydessä.

Osista käytetään hieman eri nimityksiä, mutta yleisimmin kuvan vasemmanpuoleinen on rasia (urosliittimin) ja oikeanpuoleinen pistoke (naarasliittimin).

Liittimissä on selkeät mallimerkinnät ja lisäksi pinnit on numeroitu. Saman numeroiset pinnit osuvat liittimissä yhteen. Ettei taas kerran olisi liian helppoa, niin liittimiä on monen moisia. Yleisimmät ovat DTM, DT ja DTP.
DTM = Mini, ohuille johtimille, lähinnä antureille ja ohjaukseen
DT = perusmalli, esim. tavallisille lisävaloille
DTP = Power, isompien tehojen siirtämiseen
Liittimiä on saatava mallista riippuen 2, 3, 4, 6, 8 ja 12-napaisena.
Huomaa, että jokaiseen aukkoon täytyy kytkeä johdin, muuten liitin ei ole vesitiivis! Ylimääräisten aukkojen sulkemiseen on saatavilla muovisia tulppia.

Kuvassa ylärivissä DT-sarjan puristettavat uros- ja naaraspinnit. Alarivissä niin ikään puristettava urospinni, mutta mutta eri työkalulla. Pinnit tulevat usein liittimen mukana, mutta niitä myydään myös erikseen. Liittimiä ei suositella juotettavaksi, ainoastaan puristettavaksi.

Puristuspihti DT-sarjan pinneille. Pihtien leuat puristavat liittimen tasaisesti neljältä sivulta ja aukeavat vasta kun on painettu tarpeeksi lujaa. Puristuspihdit ovat se liittimien ikävä puoli.. Ammattikäyttöön tarkoitetut puristuspihdit maksavat helposti 500-1000€. Kuvan kaltainen harrastelijaversio n. 50€. Ulkomailta saa hieman halvemmalla, mutta kuitenkin se on melkoinen hinta puristuspihdeistä. Ammattimalleissa on usein vaihdettavia päitä/säätöjä ja ne käyvät eri liitinmalleille. Kuvan pihdit käyvät virallisesti vain DT-sarjan liittimille (saman näköisiä on myynnisä myös DT- ja DTM-sarjoille, eli tarkkana jos tilaat jostain), mutta pienellä kikkailulla saa auttavasti puristettua DTM-sarjan pinnejäkin. Ei toki voi suositella siihen, vaan niille täytyisi olla omat pihdit.
Liittimen asennus

Kuvassa vasemmalla lisävalojen asennusarjan lisävalon puoleinen pää, jossa on valmiiksi asennettuna Deutsch-liitin. Oikealta tulee lisävalon johto, asennetaan siihen kuvassa näkyvä liitin. Liittimessä on lisätiivistyksenä ja taivutussuojana kumisuojus.

Kuoritaan johtimet kuvassa näkyvällä tavalla. Liitinpinneissä on pieni aukko, josta näkee, että johdin on tarpeeksi syvällä. Johtimen eriste ei saa olla kiinni pinnissä, vaan väliin täytyy jäädä pieni rako, kuten kuvassa.

Aseta pinni puristuspihdin koloon. Pinnin tulee olla samassa tasossa pihtien tason kanssa – tarvittaessa toisella puolelle olevasta säätöruuvista voi säätää.

Työnnä johdin pinniin. Tarkista että mikään säie ei jää ulkopuolelle. Purista. Pihdit aukeavat vasta, kun on puristettu tarpeeksi lujaa.

Toista sama muiden johtimien ja pinnien kanssa. Tarkista jokainen liitos silmämääräisesti (tarkistusreikä) ja vetämällä.

Vedä tarvittaessa kumisuojus johdon päälle (useimmissa liittimissä tätä ei ole)

Liittimen sisällä näkyy kumitiiviste, jossa on pinneille reiät

Tarkista oikea napaisuus ja työnnä pinnit paikalleen. Kuulet/tunnet napsahduksen, kun ne ovat paikallaan. Liittimistä ja johdoista riippuen voi työntää yhden kerrallaan tai kuten tässä, molemmat yhtäaikaa.

Vetämällä ja toiselta puolelta katsomalla voi varmistua, että pinnit ovat lukittuneet paikalleen

Aseta (vihreä) lukituskappale kärkipihtien avulla paikalleen ja paina se pohjaan pienen ruuvimeisselin avulla.

Nyt liitos on valmis. Pistokemallinen liitin kootaan samalla tavalla, ainoastaan vihreä lukituskappale on erilainen (näkyy alla olevassa purkuohjeessa).
Liittimen purkaminen

Pinnien lukitusmuovi poistetaan liittimestä riippuen joko pienellä ruuvimeisselillä kampeamalla

Tai pihdeillä vetämällä. Tuon aikaisemmin asennetun liittimen vihreän lukituspalan saa pois pienellä L-mallisella työkalulla vetämällä.


Vapauta pinnin lukitus ohuella ruuvimeisselillä ja vedä samalla johtimesta

Liitin purettuna
Vaihtoehtoinen puristustapa
Jos oikeita pihtejä ei ole käytettävissä, niin liittimen teko ei välttämättä kuitenkaan tyssää siihen. Luonnollisesti väärillä työkaluilla tehtyä puristusliitosta ei voi suositella käytettäväksi missään kriittisessä paikassa, korkeintaan juurikin jossain lisävalon liitoksessa.

Tämän malliselle pinnille on tietysti omat kalliit työkalunsa. Näiden saatavuus on vain aika huono. Kaikissa kaupoissa on järjestään puristuspihtejä vain eristetyille ja eristämättömille Abiko-liittimille. Täytyy siis turvautua sellaiseen, eli käytetään Abiko-pihtien eristämättömien liitinten puristamiseen tarkoitettua kohtaa:


Tavallisten pihtien kuvassa näkyvä 0.5-1.0 -alue on aavistuksen liian iso pinnille, eli käytä pienempää jos on. Tässä kuitenkin auttoi kun alkuun puristi vähän eri suunnista. Liitos on lopulta kuitenkin ”ihan ok” näköinen ja kestää hyvin vetämistä.

Tällaisella pihdillä, jota käytetään sivun lopussa olevan Superseal-liittimen asennuksessa, saa puristettua myös yllä olevan pinnin melko hyvin ja siistimmin. Hinta ulkomailta muutaman kympin luokkaa.
Seuraavaksi kokeilu pääteholkkien puristuspihdeillä:


Pihdit ovat hieman liian leveät liittimelle ja puristus on vain yhdestä suunnasta (taustapuoli on pyöreä). Tästä huolimatta liitos kesti kuitenkin hyvin vetämistä.
AMP Superseal-liittimet
Nämä ovat niitä kelta-musta-punaisia liittimiä, joita löytyy useimpien autotarvikeliikkeiden hyllystä. AMP (Aircraft and Marine Products) on tuotemerkki (TE Connectivityn), mutta sitä käytetään muidenkin valmistamista kopioliittimistä. Liittimet ovat Deutsch-liittimien tapaan vesitiiviitä ja niissä käytetään puristusliitoksia.


Autoline-tuotenimellä myytäviä liittimiä. Kuvassa rasiat ja alemmassa kuvassa itse liitin osineen. Rasiassa on urosliittimet ja pistokkeessa naarasliittimet. Molempiin liittimiin kuuluu irrotettava punainen lukituskappale, mutta rasiassa se on esiasennettuna piilossa liittimen sisällä. Osia on aika paljon ja liittimen asentaa mieluummin hyvissä olosuhteissa kuin ulkona lumisateessa. Käydään kohta läpi näiden asennus ja purkaminen.

Liittimiä löytyy moneen lähtöön 1-napaisesta lähtien. Deutsch-liittimien tapaan näistä on helppo irrottaa yksittäisiä johtoja, vaihtaa kaikki suurempaan liittimeen tai tehdä muita muutoksia. Ja kaikkien johtopaikkojen tulee olla käytössä, muuten liitin ei ole vesitiivis.

Liittimien asennusta varten on pihtejä, jotka puristavat kerralla johdinosan ja kumitiivisteen kohdan, mutta harrastelijalle käy mainiosti kuvan kaltaiset puristuspihdit. Tiivisteosuuden puristamista varten on pyöreä puristuskohta. Puristamisen voi tehdä joten kuten myös muilla välineillä, kuten Deutsch-liittimen kohdalla.

Liittimen purkamisessa tarvitaan pientä koukkutyökalua ja hyvin pientä ruuvitalttaa. Kuvan alempi pinnityökalu ei ole paras mahdollinen – siitä saa paremmin toimivan viilaamalla kärjen ruuvitaltan malliseksi.
Rasia-mallinen liitin


Liitin kootaan seuraavasti:

Pujota kumitiivisteet johtoon. Kuori eristettä noin 5 mm verran.

Liu’uta kumitiivisteet paikalleen, eli tiivisteen reuna samaan tasoon johdon eristeen kanssa.

Sovita liitin paikalleen.

Purista johtimen kohdalta. Tarkista vetämällä, että liitos on pitävä.

Purista seuraavaksi tiivisteen kohdalta. Tätä ei kuulu puristaa tiukasti ruttuun, vaan juuri sopivasti, niin että tiiviste pysyy paikallaan.

Valmis puristusliitos

Pinni täytyy työntää liittimeen oikeassa asennossa. Jos katsot mallia yllä olevasta kuvasta, niin pinnissä oleva lukitusväkänen osoittaa vastakkaiseen suuntaan kuin liittimen rungossa oleva lukitusväkänen. Työnnä johto paikalleen. Huomaa myös liittimien numerointi, saman numeroiset johdot osuvat aina kohdakkain liittimissä. Ohutta johtoa voi olla vaikea työntää liittimeen. Voit avustaa työntämällä samalla varovasti kumitiivistettä jollain tylpällä esineellä tai vetämällä pihdeillä pinnistä. Tällöin ei kuitenkaan saa puristaa kovaa, ettei pinni vaurioidu.

Tarkista johdoista vetämällä, että pinnit ovat lukittuneet paikalleen. Paina lopuksi liittimen sisällä oleva punainen lukituskappale pohjaan pienen ruuvimeisselin avulla.

Valmis.
Pistoke-mallinen liitin


Pinnin puristus ja kumitiivisteen asennus tehdään täysin samoin kuin edellä olleen rasiamallisen liittimen kanssa, eli eikä käydä sitä uudestaan läpi.

Tässäkin pinni täytyy työntää liittimeen oikeassa asennossa. Jos katsot mallia yllä olevasta kuvasta, niin pinnissä oleva lukitusväkänen on samalla puolella kuin liittimessä oleva lukitusvipu.

Työnnä johto paikalleen. Huomaa liittimien numerointi, saman numeroiset johdot osuvat aina kohdakkain liittimissä. Ohutta johtoa voi olla vaikea työntää liittimeen. Voit avustaa työntämällä samalla varovasti kumitiivistettä jollain tylpällä esineellä.

Tarkista johdoista vetämällä, että pinnit ovat lukittuneet paikalleen. Paina lopuksi punainen lukituskappale pohjaan.

Valmis.
Liittimien purkaminen

Liittimet liitettynä yhteen. Tämä aukaisu on onneksi helppoa (lukitusvipua nostetaan ylöspäin ja vedetään auki), toisin kuin monien muiden autossa olevien liittimien. Mutta itse liittimen purkaminen on myös helppoa.

Työkaluiksi tarvitaan pieni koukku ja pieni ruuvimeisseli tai vastaava.

Pistoke-tyyppisessä liittimessä kampea punainen lukituskappale kokonaan pois.

Työnnä johdosta pinniä pohjaanpäin ja samalla ruuvimeisselillä tai vastaavalla voit kammeta kuvassa näkyllä tavalla muovista lukitusklipsiä. Vedä johto pois.

Rasia-tyyppisessä liittimessä vedä punainen lukituskappale pienen koukun avulla kokonaan pois.

Työnnä johdosta pinniä pohjaanpäin ja samalla ruuvimeisselillä tai vastaavalla voit kammeta kuvassa näkyllä tavalla muovista lukitusklipsiä. Vedä johto pois.