Edellä koottua, autossa mukana kulkevaa pientä työkalupakkia täydentämään tarvitaan isompia töitä varten lisäksi laaja työkalusarja. Toki nämäkin voi koota osista (hylsysarja, kiintolenkkiavainsarja, kärkisarja ym), mutta yksi mukaan napattava salkku on kuitenkin kätevämpi kuin monta erillistä. Tähän tarkoitukseen sopiva työkalusarja lisäyksineen tai tarvittavat työkalut erikseen ostettuina maksavat yhteensä noin 150-250€, toki enemmänkin saa kulutettua.
Tämän sivun alasivuilta löytyy parin työkalusarjan esittelyt autonkorjauksen kantilta katsoen ja hieman asiaa niistä. Tällä hetkellä Bahcon työkaluista, Irimon hylsysarjasta, Bilteman hylsysarjoista 71-088 ja 10-120 ja Makitan hylsysarjasta P-90532. Näitä ja alla olevaa lukemalla selvinnee, että mitä hyvässä työkalusarjassa tulee olla, nimenomaan korjauskäyttöä ajatellen. Jotkut työkalusarjat voivat olla suunnattu johonkin toiseen käyttöön (rakennustyömää, kodin työkalusarja tmv), vaikkei sitä tuotetiedoissa mainittaisikaan. Tai sitten sarja on koottu ihan vain arpomalla. Itseltäni tulee myös miinusta sitä, jos sarjassa on mukana tuumakokoisia hylsyjä ja kiintolenkkiavaimia. Niiden kanssa on vähän niin ja näin. Jos autovalikoimaan kuuluu jenkkiautoja tai jotain muita, joista löytyy tuumakokoisia pultteja, niin sitten tietysti ovat paikallaan. Eli oman tarpeen mukaan, eikä toki haittaa jos jostain sarjasta varmuuden vuoksi sellaisia löytyy. Itselläni ei kuitenkaan ole ollut tähän mennessä kertaakaan tarvetta tuumakokoisille työkaluille.
Tuossa mainitussa hintaluokassa tarjontaa on ihan kivasti, mm. tuotemerkeillä Bahco, Makita, Biltema ja Vata. Lisäksi on liuta enemmän ja vähemmän tunnettuja merkkejä, joiden laadusta ei näkemättä ja kokeilematta pysty sanomaan paljoakaan. Yleensä jos työkalusarjalle tarjotaan useamman vuoden takuuta, niin myyjän voisi uskoa luottavan laatuun edes jonkin verran. Tämä ei kuitenkaan aina takaa laatua – lue lisää tämän sivun lopusta.
Kokemuksesta tiedän, että on melkoisen ärsyttävää kun kesken työn tarvitsisi vaikkapa 18 mm avainta, eikä sellaista löydykään käytössä olevista sarjoista. Ei muuta kuin työt seis ja kauppaan. Siksi sarjojen täytyy olla täydellisiä, eikä välistä saa puuttua yhtäkään kokoa. Läpi meneviä pultteja täytyy usein pitää myös toiselta puolelta kiinni – samojen kokojen tulisi löytyä niin hylsyinä kuin kiintolenkkiavaimina. Lisäksi on toinen toistaan hankalampia paikkoja, joihin yltää vain jollain tietyllä avaimella. Työkalusarjojen sisältöä ei kannata kuitenkaan katsella liian kriittisesti, koska mikään myytävä sarja ei ole täydellinen. Eli aina joutuu lisäksi ostamaan muutamia osia täydentämään puutteita. Niille ja muille yksittäisille työkaluille tarvitaan myös joku säilytyspaikka. Oma työkalupakki ei ole ollenkaan huono valinta.
Miksi hylsyistä ja kiintolenkkiavaimista sitten puuttu kokoja välistä? Täältä löytyy taulukko, jossa on eri standardien mukaiset kantojen koot eri kierrehalkaisijoilla (M..). Hylsyjen koot näyttävät noudattavat usein vähintään DIN-standardia ja mitä täydellisempi sarja, niin sitä enemmän välistä puttuvia kokoja on mukana. Jokainen osa tietysti kustantaa lisää, niin siksi ”turhia” kokoja jätetään pois. Korjaustyössä kaikki ovat kuitenkin ehdottomasti tarpeen ennemmin tai myöhemmin, eli korostetaan vielä – hylsyjä ja kiintolenkkiavaimia tulee olla niin, että kaikki koot löytyvät 1 mm välein. Jos käytössä on pulttipyssy, niin myös konehylsyjä täytyy olla vähintään välille 13-22 mm.
Työkalusarjasta tai lisäksi ostettuna tulisi löytyä alla luetellut työkalut. Tässä on huomioitu aikaisemmin koottu auton työkalupakki, josta löytyy jo mm. tarvittavat pihdit ja ruuvarit, eli niitä ei ole enää tällä sivulla. Toki tiloista riippuen voi olla järkevää ostaa toiset pihdit ja ruuvarit, niin niitä ei tarvitse kaivaa auton perältä.

- Tavallisia hylsyjä suurin piirtein välillä 5-30 mm – täydellisesti ainakin kokoon 25 mm asti. Hylsyjä on sekä 6- että 12-kulmaisia. Peruskäytössä olevien hylsyjen tulee ehdottomasti olla 6-kulmaisia (kuvassa ylhäällä oikealla). Näillä saa pultista paremman otteen ja riski kannan pyöristymiseen on pienempi. 12-kulmaiset ovat tarpeen vain erikoistapauksissa, mutta siinä ne sitten ovatkin välttämättömiä.

- Pitkiä hylsyjä vähintään alueelle 6-13 mm

- Sopiva sytytystulppahylsy. Hylsy on pitkä ja se sisällä on kumiosa, jossa sytytystulppa pysyy kiinni, eikä pääse putoamaan. Näitä toki saa pikkurahalla mistä vain ja käyttöä ei yleensä ole hirveästi, eli välttämättä ei tarvitse löytyä työkalusarjasta

- Hylsyille vääntimet, eli perinteinen räikkäväännin ja lisäksi kovempaan käyttöön T-väännin

- Mahdollisesti myös nivelväännin, varsinkin jos paineilmaa ja pulttipyssyä ei ole käytettävissä.

- Ainakin kaksi eri pituista jatkovartta. Näistä saa muodostettua jo kolme eri pituutta

- Nivel. On usein tarpeen esim. sytytystulppien irrotuksessa

- Kiintolenkkiavaimet ovat hylsyjen ohella perustyökaluja ja niitä tulisi löytyä kutakuinkin samassa kokoluokassa kuin hylsyt ja täydellisenä sarjana. Useimmissa työkalusarjoissa suurin kiintolenkkiavain tuntuu olevan 19 mm. Se ei riitä, kokoja tulisi olla tuonne 25 mm asti. Voisi olla järkevää ostaa työkalupakissa mahdollisesti olevien kaveriksi erillinen laaja kiintolenkkiavainsarja. Ei haittaa vaikka samoja kokoja on useammat, niille on kyllä käyttöä.

- Piippuavaimia ainakin yleisimmälle alueelle, eli n. 8-13 mm, mielellään vielä pari isompaakin kokoa. Piippuavaimet ovat usein tarpeen, ne mahtuvat hylsyä ja räikkäväännintä paremmin ahtaisiin paikkoihin

- Bitsejä (kärkipaloja, irtokärkiä) ja niille kahva. Kärjistä on syytä löytyä ainakin kuvassa vasemmalta lukien tasapäiset, kuusiokolot, Phillips-ristipäät (PH), Pozidriv -ristipäät (PZ) ja kahvassa kiinni olevat torx-kärjet.

- E-Torx-hylsyt ovat käytännössä välttämättömiä nykyautojen kanssa

- Ja samoin XZN-kärkiä on syytä löytyä työkalupakista

- Kuusiokoloavainsarja. Bitsit ovat isoja möhkäleitä eivätkä sovi joka paikkaan, joten siksi on syytä olla lisäksi kuusiokoloavainsarja.

- Ja myös vastaava Torx-avainsarja on tarpeen. Sama tietysti tavallisten ruuvareiden kanssa, mutta ne löytyvätkin jo aikaisemmasta auton työkalupakista.

- Räikkälenkkiavaimet. Menevät ehkä osittain erikoistyökalujen puolelle. Eivät ole ollenkaan välttämättömiä (saman asian ajaa kiintolenkkiavain), mutta helpottavat joissain paikoissa irrotusta ja kiinnitystä. Näitäkin on monenmoisia, pitkiä, lyhyitä, kääntyvällä päällä..

Hylsyjen pituus vaihtelee hieman valmistajasta ja malleista riippuen. Kuvassa vasemmalla Bilteman sarjasta ja oikealla Makitalta 16 mm hylsy. Lyhyt hylsy ei aina yllä kokonaan mutterin päälle, jos ruuvin päätä on vähän enemmän näkyvissä. Toisaalta taas matalampi hylsy mahtuu ahtaampiin paikkoihin. Tämänkin takia on hyvä, jos hyllyssä on pari erilaista hylsysarjaa.

Myös kiintolenkkiavaimien lenkkipään muotoilussa on isoja eroja. Eli suorasta taivutettuun ja kaikkea siltä väliltä. Kuvassa ylimpänä olevalla pääsee käsiksi syvennyksessä olevaan pulttiin. Kaikille on käyttöä, eli osta täydentämään sarja joka on erilainen kuin ennestään löytyvä.
Näiden yllä mainittujen lisäksi tarvetta tulee käytännössä vain tietyissä töissä tarvittaville erikoistyökaluille. Näillä sivuilla esitellään yhtä jos toistakin, mutta ei pidä pelästyä – edellä mainituilla työkaluilla pärjää hyvin pitkälle, eivätkä ne tee ylitsepääsemättömän suurta lovea lompakkoon.
Mainitaan tässä välissä hylsyissä ja hylsytyökaluissa olevat vääntiöt eli karat:

Pienemmästä suurimpaan koot ovat: 1/4″, 3/8″, 1/2″, 3/4″ ja 1″. Kuvassa nämä ovat suhteessa toisiinsa. Yhden tuuman karan sivun pituus on tuuma, eli n. 25 mm.
Yleisin on 1/2″ kara ja pienissä hylsyissä 1/4″. Muita ei välttämättä tarvita. Jotkut tosin vannovat myös tuohon välille sijoittuvan 3/8″-hylsysarjan nimeen, mutta itse käytän aina 1/2″ osia jos se tilan puolesta vain on mahdollista. 3/4″ sarjat sopivat voimaa vaativiin kohteisiin, esim. vetoakselin napamutterin irrotukseen. Yhden tuuman osat ja sarjat ovat jo niin järeitä, että niillä ei ole käyttöä henkilöauton kanssa. Erilaisilla sovittimilla osia saa liitettyä vapaasti ristiin, mutta siinäkin kannattaa pitää järki mukana. Jos 1/2″ vääntimeen liittää adapterilla pienen hylsyn, niin helposti tulee käytettyä liikaa voimaa ja joku osa voi pettää ennen kuin pultti aukeaa. Adapterit myös lisäävät yhdistelmän kokoa ja ahtaissa paikoissa se voi olla haitaksi.

Kuvassa on autoissa yleisimmät eteen tulevat ruuvien kannat ja niihin sopivat kärjet. Vasemmalta lähtien:
- Tavallinen kuusiokanta. Ehdottomasti yleisin. Tähän käy kaikki tavalliset kiintolenkkiavaimet ja hylsyt.
- TX, Torx. Luultavasti seuraavaksi yleisin autoissa. Tärkää on käyttää juuri oikean kokoista avainta. Koot menevät melko pienillä eroilla. Ruuvin kannassa voi olla likaa, jolloin kokeilemalla tulee valittua liian pieni kärki tai oikeakaan kärki ei mene tarpeeksi syvälle ja sen seurauksena kanta voi pyöristyä ja avaaminen vaikeutuu. Torx-ruuveja on myös ”käänteisenä”, eli ruuvin kanta on kuten kuvassa oleva irtokärki ja avaamiseen käytetään E-Torx hylsyä/lenkkiavainta.
- Kuusiokolo, HEX. Näitäkin löytyy autoista. Kerää Torxin tavoin helposti likaa, eikä avain mene tarpeeksi syvälle. Voi pyöristyä melko helposti, jos on tiukalla. Eli taas on syytä käyttää juuri oikean kokoista ja hyväkuntoista kärkeä.
- PZ, Pozidrive, ristipää. Melko yleinen, paranneltu versio PH-kärjestä. Avaamisen voi käyttä kumpaakin kärkeä (PZ ja PH), mutta varmemmin aukeaa ehjänä juuri oikealla kärjellä
- PH, Phillips, ristipää. Harvinaisempi. Näihin täytyy olla omat kärkensä, PZ-kärkeä ei voi käyttä koska siinä on väliharjanteet
- Uraruuvi, taltta-, lattapää. Onneksi on nykyään harvinaisuus, mutta näitäkin voi löytyä esim. kaasuttimesta, letkunkiristimistä tai jonkun omatoimikorjaajan jäljiltä. Näihin sopiva ruuvimeisselisarja on joka tapauksessa ehdoton varuste, koska niitä tarvitaan myös moneen muuhun käyttöön.
Käytetyn auton kohdalla yleensä moottorin pohjamuovin ja muiden alustan muoviosien kiinnitysruuveista löytyy jokaista yllä olevaa mallia. 🙂 Hukkuneen tai ruostuneen tilalle napataan lähin käteen osuva ruuvi.

Auton eri osissa (vaikkapa eri valmistajalta tuleva ohjausyksikkö, turvalaitteiden kiinnitykset) on voitu käyttä erikoisruuveja vaikeuttamaan avaamista, mutta näihinkin löytyy edullisia kärkisarjoa, liikkeelle voi lähteä vaikka hakusanalla ”security bit set”.

XZN lienee yleisin erikoiskanta autoissa, oikeastaan niin yleinen että sen voi lukea normaaliksi. Eli niihin sopiva sarja on melko varmasti tarpeen. Kantojen kanssa saa kuitenkin olla tarkkana. Erityisesti Torx-kannan tyylisiä on paljon muitakin ja jatkuvasti tuntuu tulevan lisää. Yllä olevassa kuvassa Ribe, Torx, Torx Plus (Torx IP, Internal Plus) ja Torx Plus Security (Torx IPR). Kuvasta puuttuu Torx Security, joka on muuten kuten Torx, mutta reikä keskellä. Näitä voi voi olla vaikeaa erottaa toisistaan ja avaimetkin sopivat osittain ristiin. Väärä avain voi toimia jos ruuvi ei ole tiukalla, mutta luultavasti tuosta seuraa harmia.




Kuvan tyyliset monitoimihylsyt sopivat lähes kaikenlaisiin kantoihin, mutta luonnollisesti eivät yhtä hyvin kuin juuri oikeat hylsyt. Eli hylsy tai ruuvin kanta saattaa vaurioitua, varsinkin jos ruuvi on tiukassa.
Osta vain laadukkaita työkaluja
Älä anna hinnan viedä mukanaan ja erehdy ostamaan halpamallin työkaluja oikeaan käyttöön. Bilteman 10 vuoden takuulla olevien työkalujen pitäisi olla hinta-laatusuhteeltaan varmoja valintoja ja oikein käytettynä kestävät sen mitä pitääkin. Hyviä valintoja ovat myös ainakin Bahco, Irimo (Bahcon halpamalli), Vata… Kotitarvekorjaaja voi ehkä unohtaa kalliit laatumerkit, halvemmillakin pärjää kyllä. Työkalujen merkeistä saisi helposti riidan aikaiseksi, kuten myös työkalujen käytöstä. Usein työkalukeskusteluja lukiessa tekee pahaa.. yleensä puhutaan, että miten monta vuotta joku räikkäväännin kesti, jatkovarren kanssakin tullut välillä käytettyä. Tai tavallinen hylsy pulttipyssyn kanssa. Tai kiintolenkkiavain vasarointia. Facomin räikkäväännin saattaa kestää vääntämisen jatkovarren kanssa, mutta se on merkistä riippumatta väärinkäyttöä. Kuten myös yhdistelmä vasara ja kiintolenkkiavain. Käytetään siis oikeaa työkalua oikeassa paikassa ja oikealla tavalla. Lähes aina vaurioitumisen syynä on väärinkäyttö.
Muistutetaan siis vielä. Räikkäväännintä ei ole tarkoitettu tiukassa olevien ruuvien irrotukseen, vaan helpottamaan (kun kahvaa ei saa pyöritettyä ympäri) ruuvien irrotusta ja kiinnitystä. Erityisen tiukasti kiinni olevan ruuvin alkuirrotus pitäisi tehdä hylsyllä ja joko t-vääntimellä tai nivelvääntimellä. Tai vastaavalla ilman mitään mekanismia olevalla vääntimellä.
Myöskään vasarointi ei kuulu tavallisten työkalujen yhteyteen. Ainoastaan erityiset iskulenkkiavaimet on suunniteltu käytettäväksi vasaran kanssa. Ja koneiden kanssa käytetään ainoastaan siihen käyttöön tarkoitettuja mustia hylsyjä, vaikka ne ovatkin tavallista kalliimpia.

Lenkkiavaimet – laadukas ja laaduton. Vasemmalla Stahlwillen ja oikealla jostain todellisesta halpasarjasta. Hylsyistä ja kiintolenkkiavaimista huomaa helpoiten työkalusarjan laadukkuuden. Tosin halpakin voidaan tehdä ohutseinäiseksi, mutta sitten se ei taas kestä juuri mitään..


Vasemmalla/ylempänä siirtoleukapihdit samaisesta halpasarjasta. Niissä on ilmeisesti olevinaan automaattisäätö, mutta lopputuloksena pihdeillä ei saa pitävää otetta mistään, leukojen lukitus ei pidä kunnolla. Tosin laatumerkeillä on vastaavanlaisella lukituksella olevia pihtejä, jotka toimivat hyvin. Oikealla/alempana Bilteman siirtoleukapihdit, joiden säätö ainakin toimii, eikä muutu kesken kaiken.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/14/testissa-halvat-tyokalusarjat
Työkalusarjalle annettava takuu ei vältämättä kerro laadusta. Mökkireissulla oli tarve Torx T45-avaimelle ja autossa mukana olevissa työkaluissa suurin koko oli T40. Paikallisessa halpakaupassa ainoa vaihtoehto oli iskevän niminen Heidmann-työkalusarja. Näitä vastaavia on paljon tarjolla eri halpakaupoissa. Tämän hinta oli tarjouksessa pari kymppiä ja takuuta luvattiin peräti pari vuotta. Vaikka ei kestävää kehitystä ollutkaan, niin tuohon hintaan sarja oli ok, ainoa järkevä vaihtoehto ja tarvittava työ tuli tehtyä. Sittemmin tuo on ollut satunnaisessa käytössä.

Mutta mitä vikaa? Ei nyt mollata pelkästään yhtä merkkiä, samat asiat pätevät moneen muuhunkin halpasarjaan. Ensinnäkin kaikki osat ovat melko karkeaa tekoa. Ei välttämättä kannata käyttää ilman käsineitä, myöskään sen takia jos joku osa pettää. ”Ruuvimeisselin” muovikahva pyörii varressa. Räikkävääntimen suunnanvaihtovipu ei tahdo liikkua sormivoimilla. Hylsyissä on hyödyllinen lukitus (nappi räikkävääntimen keskellä), mutta se vain ei pidä juuri yhtään ja osat irtoilevat. Muutenkin eri osien väliset välykset ovat turhan isoja. Joidenkin hylsyjen seinämävahvuus on aivan liian ohut, tuskin tulevat kestämään (lue sivun lopusta lisää)


Vasemmalla Bilteman ja oikealla halpasarjan 16 mm hylsyt. Biltema ollut pitkään käytössä, toista käytetty apuna yhdessä pyöräntuentaan liittyvässä työssä. Muutamia ihan normivoimilla aukeavia ruuveja, mutta silti hylsy on jo melko kulahtanut ja alkanut muuttamaan muotoaan. Hylsy on levinnyt alaosastaan silminnähden. Materiaali on jotain ihan muuta kuin laadukkaammissa sarjoissa
Yksi keskustelupalstojen kestoaihe on työkalujen valmistajien arvuuttelu. Ja jollain on aina varma tieto jostain. Itselläni ei ole, mutta sen tiedän ihan pakkaumerkintöjen perusteella, että monen tunnettujenkien tuotemerkkien työkalut tulevat eri puolilta maailmaa. Pääosin halvempien tuotantokulujen maista, kuten Kiinasta, Espanjasta, Taiwanista.. Tässä huvin vuoksi malliksi kolmen eri valmistajan hylsyt:


Aika paljon samaa näköä. Viimeistely ja pintakäsittelyt vaihtelevat, mutta joku voisi sanoa, että samasta tehtaasta ovat. Vaan sillä ei käytännössä ole juurikaan merkitystä, vaikka tehdas olisi sama. Ja lisäksi 1/4″ hylsyt voivat olla peräisin valmistajalta X, 3/8″ hylsyt valmistajalta Y ja 1/2″ hylsyt valmistajalta Z.
Mahdollinen yhtenäinen ulkonäkö ei kuitenkaan kerro laadusta mitään. Tilaaja määrittelee sen mitä haluaa, eli esimerkiksi käytetty teräslaatu voi olla erilainen. Bilteman 10-vuoden takuulla olevien työkalujen valmistajaksi on joillain palstoilla veikattu Kamasaa ja hauskana sattumana ostamani Bilteman 166-osaisen työkalusarjan 10-088 kaimaksi näyttää löytyvän Kamasalta yllättävän yhtenäinen 166-osainen työkalusarja K25018. 🙂 Tuon yhteyden voinee kuitenkin unohtaa ihan suorilta. Kamasa on nimestään huolimatta Ruotsalaisomistuksessa (KG Knutsson AB) ja se lienee lähinnä kilpailija Biltemalle myös Suomessa. Mutta Kamasakaan ei tuo hylsyjä Ruotsissa, vaan ne tulevat jostain ihan muualta.
Mallin vuoksi yksi Kiinalainen työkaluvalmistaja on Zhejiang Maxtop Tool Manufacturing, jonka sivuilta löytyy paljon tutun näköisiä työkaluja.